Kävin tänään lenkillä pitkästä aikaa (jos ei viikonlopun ihanaa lenkkiä Lillin kanssa lasketa) ja oli kyllä yhtä tuskaa. Ensinnäkin sillä reitillä, minkä ajattelin mennä, ei ollut ollenkaan valoja yhdellä pätkällä, joten jouduin sitten kiertämään himolenkin. Lopun kävelinkin sitten niin väkisin, että siitä oli nautinto kaukana. Ihan kamalaa lenkkeillä tuolla pimeydessä, mieluummin käyn jumpassa ja harkoissa. Piste. Eikä tullut edes kovin hyvä olo. Hirveän tyhjä fiilis vain jälleen kerran.

Nyt ei ole ollut niin kamala olo kuin tässä aiemmin, mutta en voi sanoa voivani hyvinkään. Juuri tämä välinpitämättömyys on koko ajan niin pinnalla ja se alkaa heti aamulla. Ja yksinäisyys, aina yksinäisyys. Olen saanut nukuttua ihme kyllä paremmin. Tänäänkin otin taas päikkärit. Miksi ihmeessä piti raahautua niiden jälkeen lenkille? En käsitä vieläkään. Melkein ostin karkkia tänään, mutta olin vain niin nälissäni, koska en käynyt koulussa syömässä, joten jätin karkit ostamatta ja tulin kotiin laittamaan "kunnon" ruokaa. Kyllä mun itsekuri toisinaan jopa toimii.

Huomenna vapaata, torstaina psykolle. Pelkään, etten osaa sanoa mitään, koska elän jotenkin niin omituista aikaa, etten tajua itsekään missä mennään. Sen kuitenkin tiedän, etten jaksaisi elää. Kai se kertoo jo jotain.. Mua vähän jännittää mennä sinne.

Kohta menen huuhtelemaan hiusvärin. Pää on taas hetken aikaa kirkas.