Heräsin kummallisesta unesta herätyskellon soittoon. Muuta en sano kuin että unessani oli eräs henkilö, jota mulla on tajuton ikävä. En kestä. Rakastan tätä ihmistä niin ja tiedän, ettei hän koskaan tule rakastamaan minua takaisin samalla tavalla. Perkeleen lohdutonta ja musertavaa. Luulin, että pääsin hänestä jo yli, mutta yhtäkkiä tajusin olevani samassa vitun liemessä kuin jokin kuukausi sitten.

Minun ei kyllä parane mennä tällä kerralla mennä tekemään/sanomaan mitään typerää, on kai vain pysyttävä taka-alalla ja yritettävä kestää tämä tilanne taas. Ehkä se menee taas yllättäen ohi ja saan olla hetken taas rauhassa? Vittu kun pitää olla niin heikko ja aina kallistua siihen suuntaan, vaikka hyvin tiedän, ettei tämä asia tule etenemään ainakaan tässä elämässä.

Ihan turha päivä tänäänkin. En jaksaisi mennä ulos, vaikka kyllä jossain vaiheessa pitäisi. Tarvitsen ne kengät, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Harkkoihin on myös mentävä, muuten illasta ei taas tule mitään. Onneksi huomenna Mazun luokse.